Ferdinand Freiligrath

thumb|upright|Ferdinand Freiligrath Ferdinand Freiligrath (1810–1876) oli saksalainen runoilija. Hän oli politiikassa radikaali, ja siksi hänet ajettiin moneen kertaan maanpakoon ja karkotettiin myös Sveitsistä ja Alankomaista. Pari kertaa hän haki itselleen tyyssijan Lontoosta, mistä hän toisen oleskelunsa jälkeen 1868 kansalliskeräyksen avustamana saattoi palata kotimaahansa. Hänen nuoruudenrunonsa ''Gedichte'' (1838) saavuttivat yleisen suosion. Freiligrathin runouden luonteenomaisia puolia oli jo aikaisin voimakas ja värikäs kuvailu. Kokoelmissa ''Ein Glaubensbekenntnis'' (1844) ja ''Politische und soziale Gedichte'' (1849–1851) ilmenee monesti valtiollista kiihkoa ja keinotekoisuutta. Mutta hänen myöhemmin, toisen englantilaisen maanpakonsa aikana, kirjoittamansa runot, kuten myös 1870 kirjoittamansa isänmaalliset runot (''Hurra Germania'', ''Die Trompete von Gravelotte''), tietävät täyteläisten ja taiteellisten runovoimien ilmoille puhkeamista. Hän siirtyy romantiikasta kuvaamaan aikansa kansallista elämää.

Runoja Freiligrathin vanhemmalta, poliittista vaihetta edeltävältä ajalta sisältää kokoelma ''Zwischen den Garben'' (1849). Hänen myöhemmät runonsa ilmestyivät paitsi kootuissa teoksissa, myös kokoelmassa ''Neue Gedichte'' (1870). Freiligrath oli etevä runojen kääntäjä. Hänen käännöksistään ovat mainittavia ''Englische Gedichte aus neuerer Zeit'' (1846), William Shakespearen ''Venus ja Adonis'' (1849) ja Longfellow’n ''Hiawatha'' (1857). Hänen kootut runonsa ilmestyivät Stuttgartissa 1870.

Teoksessa ''Lausujan lipas'' (KK, 1925) on julkaistu kaksi Freiligrathin runoa "Çaira" ja "Vallankumous". Wikipedian tuottama