Josef Kainz

thumb|upright|Wilhelm Trübner: ''Josef Kainz''. thumb|upright|Ludwig Keller: ''Josef Kainz'', 1895. Josef Gottfried Ignaz Kainz eli József Kainz (2. tammikuuta 1858 Wieselburg, Unkari – 20. syyskuuta 1910 Wien) oli itävaltalainen näyttelijä. Häntä on luonnehdittu erääksi saksankielisen teatterin suurista nimistä.

Kainz oli aikansa tunnetuimpia saksalaisia näyttelijöitä. Hän kävi Wienissä reaalikymnaasia ja esiintyi jo 1873 näyttämöllä. Hän harjoittautui etupäässä nuorekkaan sankarirakastajan ja luonnenäyttelijän tehtäviin ja esitti niitä osia 1875–1876 Marburgissa, 1876–1877 Leipzigissa, jonkin aikaa Meiningenin hoviteatterissa ja 1880–1883 Münchenissä, missä pääsi Ludvig II:n ystävyyteen. Hän julkaisi myöhemmin tästä elämäkerrallisia tietoja. Vuosina 1883–1899 Kainz esiintyi Berliinin näyttämöillä. Välikirjan rikkomisen vuoksi saksalaiset teatterinjohtajat eivät tahtoneet kiinnittää Kainzia teattereihinsa, ja Kainz esiintyi nyt lausujana muun muassa Yhdysvalloissa. Kainzin parhaita rooleja olivat Don Carlos, Romeo, Homburgin prinssi, Ferdinand (''Kavaluus ja rakkaus''), Fiesco, Demetrius, kuningas Ludwig Fuldan näytelmässä ''Talisman'', Hamlet, Ihmisvihaaja, kuningas Franz Grillparzerin näytelmässä ''Jüdin von Toledo'' ja kellonvalaja Gerhart Hauptmannin näytelmässä ''Die versunkene Glocke''. Kun Kainz ei ollut sopivassa mielentilassa, hänen esityksensä olivat keskinkertaisia; mutta tarvittaessa hän kiehtoi katsojan. Hänellä oli solakka, taipuisa vartalo, oivallinen, monivivahteinen ääni ja omintakeinen lausunta, jonka ominaisuuksia oli säästeliäs mutta sitä vaikuttavampi korostus. Wikipedian tuottama