Immanuel Kant

| kuolinpaikka = Königsberg, Preussin kuningaskunta | koulukunta = kantilaisuus, valistusfilosofia | vaikutusalueet = metafysiikka, tietoteoria, etiikka | tunnetut työt = kategorinen imperatiivi, transsendentaalinen idealismi, analyyttinen ja synteettinen, an sich, sapere aude, planeettakuntien synty | allekirjoitus = Immanuel Kant signature.svg }} Immanuel Kant (22. huhtikuuta 1724 Königsberg, Preussin kuningaskunta – 12. helmikuuta 1804 Königsberg) oli vaikutusvaltainen preussilainen filosofi.

Hän oli saksalainen filosofi, jonka kattava ja systemaattinen työ epistemologian (tietoteorian), etiikan ja estetiikan parissa vaikutti suuresti kaikkeen myöhempään filosofiaan, erityisesti kantilaisuuden ja idealismin eri koulukuntiin.

Kant oli yksi valistuksen ajan merkittävimmistä ajattelijoista ja kiistatta yksi kaikkien aikojen suurimmista filosofeista. Häneen sulautuivat uudet virtaukset, jotka olivat alkaneet René Descartes'n rationalismista (järjen korostamisesta) ja Francis Baconin empirismistä (kokemuksen korostamisesta). Hän aloitti näin uuden aikakauden filosofisen ajattelun kehityksessä.

Kant katsoi, että filosofiassa oli puhjennut ajattelun ”kopernikaaninen vallankumous”. Kantin perustana tälle vallankumoukselle olivat toisaalta hänen transsendentaaliseen idealismiin perustunut tietoteoriansa ja toisaalta hänen itsenäiseen järkeen perustunut moraalifilosofiansa. Nämä asettivat järjen ohjaaman ihmissubjektin tiedollisen ja moraalisen maailman keskipisteeseen.

Teoksessaan ''Puhtaan järjen kritiikki'' 1781–1787 Kant katsoi, että tietoa todellisuudesta ei voi saavuttaa pelkän aistimusten kasautumisen kautta. Sen sijaan tieto muodostui sääntöihin perustuvan synteesin avulla. Tämä koostui aistimuksia hyödyntävien ”ymmärryksen kategorioiden” käsitteellisestä yhdistämisestä ihmismielessä. Aistimukset ovat kyllä välttämättömiä kaikelle kokemukselle, mutta luonnon järjestys ja siinä vaikuttavat kausaaliset välttämättömyydet ovat mielen tuotteita, jotka syntyvät sen vuorovaikutuksesta mielen ulkopuolella olevien asioiden (”olio sinänsä”) kanssa.

''Käytännöllisen järjen kritiikissä'' 1788 Kant käsitteli velvollisuusetiikkaa. Kant katsoi, että hyvän alkuperä ei ollut missään ihmisten ulkopuolisessa, ei sen enempää luonnossa kuin Jumalassa, vaan pelkästään hyvässä tahdossa. Hyvä tahto on sellainen tahto, joka toimii niiden yleispätevien moraalilakien mukaan, jotka itsenäinen ihmisolento antaa itselleen vapaasti. Nämä lait velvoittavat ihmisiä kohtelemaan toisia ihmisiä päämääränä, ei ainoastaan keinoina päästä päämäärään. Wikipedian tuottama